Aree Tara Resort
Lähellä rantaa
Pieni Aree Tara Resort - hotelli sijaitsee lähellä Noppharat Tharan rantaa, sivukadun varrella. Vain pienen kävelymatkan päässä on kuitenkin kaikki Ao Nangin keskustan tarjoamat kaupat, ravintolat, hemmottelu- ja viihdepalvelut.
Aree Tara Resortin sisäpihalla voit rentoutua uima-altaan ja lastenaltaan äärellä. Hotellissa on myös hierojan palvelut.
- Wifi
- Uima-allas
- Ravintola
Khaolak Emerald Beach Resort & Spa
Rannan äärellä vehreässä ympäristössä
Lapsiperheiden suosima Khaolak Emerald Beach Resort & Spa sijaitsee ihastuttavan rauhallisella alueella rannan äärellä. Avarassa, hyvin hoidetussa puutarhassa ja rannan äärellä on kolme uima-allasta ja kaksi lastenallasta, joista toisessa on suuri merirosvolaiva eläinfiguureineen ja pienine vesiliukumäkineen.
Puutarhan uima-altaan läheisyydessä on mukavan suojaisa leikkipaikka, lapsille on lisäksi hotellin järjestämiä aktiviteetteja. Liikunnallisia harrastuksia on tarjolla myös varttuneempaan makuun.
Useista rakennuksista ja pienistä villoista koostuvaa hotellia ympäröi vehreä luonto. Hotellialueella on paljon portaita, mm. vastaanottoon johtaa useat portaat. Deluxe-huoneet on sisustettu moderniin tyyliin, vaalein sävyin. Villoista osa taas edustaa perinteisempää Thai-tyyliä tummine puuhuonekaluineen.
Kävelymatkan päässä on muutamia ravintoloita ja pieniä kauppoja. Khao Lakin keskustaan pääset kätevästi tuktukilla tai hotellin kuljetuksilla.
Huom. Spa on suljettu kunnostustöiden vuoksi. Töiden arvioidaan valmistuvan viimeistään tammikuun 2025 puoleen väliin mennessä. Töistä saattaa kuulua ääniä lähimpiin hotellin osiin.
- Wifi
- Uima-allas
- Ravintola
Aree Tara Resort
Hotellin tiedot: Aree Tara Resort
- Osoite
- 177 Moo 3, Soi 8, Ao Nang, Krabi
- Puhelin
- +66 75 637 377
- Rakennettu
- 2008
- Kunnostettu
- osittain 2023–24
- Kerroksia
- 5
- Huoneita
- 70
- Paikallinen luokitus
- Hissi
- on
- Internet
- Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
- Ilmastointi
- on
Palvelut
- Tenniskenttä
- Kuntosali
- Kuntoiluhuone
- Muita aktiviteetteja
- Vastaanotto avoinna
24 t
- Baari
- Allas-/snackbaari
- Ravintola
- Rahanvaihto
- Kokoustilat
- Huonepalvelu
lisämaksusta
- Pysäköintipaikka
- Pesulapalvelu
- Hierontaa
lisämaksusta
- Spa
- Kauneushoitoja
- Sauna
- Hotellin järjestämät kuljetukset
- Talletus huoneessa
- Talletus vastaanotossa
- Visa
- Mastercard
- American Express
- Diners Club
- Visa Electron
Uima-altaat
- Ulkouima-allas
1
- Makean veden allas
- Merivesiallas
- Sisäuima-allas
- Altaiden lämmitys
- Lastenallas
50 cm
- Lastenaltaan lämmitys
- Allaspyyhkeet
- Rantapyyhkeet
- Poreallas
Sijainti
Keskustaan
900 m
Uimarannalle
600 m
Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
ei
Kävelyetäisyys bussilta hotellille
300 m
Matkalaukkukuljetus hotellille
on
Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
on
Lapset hotellissa
- Leikkihuone
- Leikkikenttä
- Vauvansänky
Aurinkomatkat ei voi taata alle 2-vuotiaan lapsen sängyn saatavuutta hotellissa. Vauvansänky on maksuton.
- Lastentuoleja ravintolassa
- Muuta lasten vapaa-ajantoimintaa
Huoneet
Huoneiden sijainti
päärakennuksessa
Huoneiden lukumäärä hotellissa
70
Huoneiden keskimääräinen koko
Superior-huone n. 33 m², Deluxe-huone n. 33 m²
- Kokolattiamatto
- Siivous
- TV
- Kansainvälisiä TV-kanavia
- Jääkaappi
- Viileäkaappi/minijääkaappi
- Minibaari
- Pyykinpesukone
- Silityslauta/-rauta
lainattavissa vastaanotosta
- Hiustenkuivain
- Kylpytakki
Deluxe-huoneissa
- Tohvelit
- Keittiö
- Keittosyvennys
- Astianpesukone
- Keittolevyt
- Mikroaaltouuni
- Leivänpaahdin
- Kahvinkeitin
- Vedenkeitin
- Erilliset vuoteet
osassa huoneista 105 x 198 cm
- Parivuoteet
osassa huoneista 180 x 200 cm
- Lisävuoteet
105 x 198 cm
- Lämmitys
- Itsesäädettävä lämmitys
- Ilmastointi
- Itsesäädettävä ilmastointi
Hyvä tietää
Lue lisää hotellien ominaisuuksista ja käytännöistä, kuten tähtiluokituksista ja aterioista Hyvä tietää -osiosta.
Khaolak Emerald Beach Resort & Spa
Hotellin tiedot: Khaolak Emerald Beach Resort & Spa
- Osoite
- 7/10 Moo 2 Ban Khao Lak, Lamkean, Thai Muang, Phang Nga
- Puhelin
- +66 76 428 700
- Rakennettu
- 2007
- Kerroksia
- 1–4
- Huoneita
- 272
- Paikallinen luokitus
- Hissi
- ei
- Internet
- Wifi, maksuton. Yhteys voi katkeilla ja nopeus vaihdella.
- Ilmastointi
- on
Palvelut
- Tenniskenttä
- Kuntosali
- Kuntoiluhuone
- Muita aktiviteetteja
Surffilautoja ja kajakkeja vuokrataan, hotellin järjestämä liikunnallinen ohjelma, pöytätennis, lentopallo, darts ja biljardi maksutonta
- Vastaanotto avoinna
24 t
- Baari
2
- Allas-/snackbaari
- Ravintola
2
- Rahanvaihto
- Kokoustilat
lisämaksusta
- Huonepalvelu
lisämaksusta
- Pysäköintipaikka
- Pesulapalvelu
lisämaksusta
- Hierontaa
lisämaksusta
- Spa
lisämaksusta
- Kauneushoitoja
lisämaksusta
- Sauna
- Hotellin järjestämät kuljetukset
Hotellin järjestämät maksuttomar kuljetukset 3 krt/pv Khao Lakin keskustaan ja Bhang Niangin markkinoille.
- Talletus huoneessa
- Talletus vastaanotossa
- Visa
- Mastercard
- American Express
- Diners Club
- Visa Electron
Uima-altaat
- Ulkouima-allas
3
- Makean veden allas
- Merivesiallas
- Sisäuima-allas
- Altaiden lämmitys
- Lastenallas
2, syvyydet 60 cm ja 30 cm
- Lastenaltaan lämmitys
- Allaspyyhkeet
- Rantapyyhkeet
- Poreallas
Sijainti
Keskustaan
4,5 km
Uimarannalle
50 m
Pääseekö lentokenttäbussilla hotellin eteen
ei
Kävelyetäisyys bussilta hotellille
n. 50 m
Matkalaukkukuljetus hotellille
ei
Onko hotellin lähellä ruokakauppaa (1 km:n säteellä)
on
Lapset hotellissa
- Leikkihuone
- Leikkikenttä
- Vauvansänky
Aurinkomatkat ei voi taata alle 2-vuotiaan lapsen sängyn saatavuutta hotellissa. Vauvansänky on maksuton.
- Lastentuoleja ravintolassa
- Muuta lasten vapaa-ajantoimintaa
Hotellin järjestämää ohjelmaa.
Huoneet
Huoneiden sijainti
bungaloweissa, sivurakennuksessa
Huoneiden lukumäärä hotellissa
272
Huoneiden keskimääräinen koko
Deluxe-huone n. 42 m² (sis. parveke), Deluxe Grand -perhehuone n. 47 m², Beach Front Villa n. 54 m², Pool Villa n. 54 m²
- Kokolattiamatto
- Siivous
- TV
- Kansainvälisiä TV-kanavia
- Jääkaappi
- Viileäkaappi/minijääkaappi
- Minibaari
- Pyykinpesukone
- Silityslauta/-rauta
voi lainata
- Hiustenkuivain
- Kylpytakki
- Tohvelit
- Keittiö
- Keittosyvennys
- Astianpesukone
- Keittolevyt
- Mikroaaltouuni
- Leivänpaahdin
- Kahvinkeitin
- Vedenkeitin
- Erilliset vuoteet
osassa huoneista, 106 x 198 cm
- Parivuoteet
osassa huoneista, 185 x 200 cm. Kaikissa villoissa on parivuode, 180 x 200 cm.
- Lisävuoteet
Avattava sohva yhdelle tai kahdelle 90/182 x 182 cm, Pool- ja Beach Front Villassa normaali vuode 106 x 182 cm.
- Lämmitys
- Itsesäädettävä lämmitys
- Ilmastointi
- Itsesäädettävä ilmastointi
Hyvä tietää
Lue lisää hotellien ominaisuuksista ja käytännöistä, kuten tähtiluokituksista ja aterioista Hyvä tietää -osiosta.
Varaa matka
Anna matkustajat
Varaa huoleton Aurinkomatka-paketti verkosta ilman palvelumaksua!