Kreetan, Rodoksen ja Madeiran matkat alkavat heinäkuussa – kuluton koronatesti ennen paluumatkaa
Lukuun ottamatta Kreetan Hanian lauantain ja sunnuntain matkapaketteja, Rodoksen sunnuntain matkapaketteja sekä Madeiran matkapaketteja perumme ulkomaan kohteisiin suuntautuvia Aurinkomatka-paketteja, joiden lähtöpäivä olisi ollut 1.7.–31.8.2021.
Valmismatkat ulkomaille ovat olleet tauolla yli vuoden. Aloitamme nyt normaalia suppeammalla tarjonnalla, ja seuraamme samalla tarkasti kysynnän ja lomakohteiden koronatilanteen kehittymistä ja sen vaikutuksia lomanviettoon kohteessa. Olemme olleet tiiviisti yhteydessä paikallisiin yhteistyökumppaneihimme Kreetalla, Rodoksella ja Madeiralla, ja yhteinen näkemyksemme on, että lomailu näissä kohteissa on terveysturvallista. Kesän ulkomaiden Aurinkomatka-paketteihin sisältyy kuluton koronavirustestaus ennen paluumatkaa.
Aurinkomatkat laajentaa jo ennestään joustavia matkaehtojaan niin, että heinäkuun ja elokuun Aurinkomatka-paketin voi peruuttaa kuluitta 26.5.2021 saakka, siirtää lähtöpäivään asti toiseen ajankohtaan ilman erillisiä kuluja tai peruuttaa lähtöpäivään asti toimistokuluilla (100 €/hlö). 5.1.2021 ja sen jälkeen varatuissa matkoissa on voimassa pitkä avoin kauppa, ja ne voi perua kuluitta viimeistään yli 60 vrk ennen lähtöä. Aurinkomatkat viestii asiakkaille suoraan ennen lomaa kohteen terveysturvallisuustoimista ja esimerkiksi matkalle vaadittavista matkustusasiakirjoista. Tarkemmat kohdekohtaiset tiedot terveysturvallisuustoimista löytyvät kohdemaiden sivuilta.
Lisäturvaa matkalle tuo Finnair Koronaturva: Finnair Koronaturva sisältyy kaikkiin Aurinkomatkojen ulkomaanmatkoihin, joiden lähtöpäivä tällä hetkellä on viimeistään 31.8.2021. Finnair Koronaturva tarjoaa lisäturvaa korona-aikana matkustavalle siltä varalta, jos asiakkaalla todetaan kohteessa COVID-19-virustartunta. Vakuutuksen myöntää AIG Europe S.A.:n sivuliike.
Aurinkomatkojen Kaupunkilomat toteutetaan suunnitellusti 1.7.2021 alkaen maihin, joihin ei ole voimassa matkustusrajoituksia ja jotka ovat Finnairin liikenneohjelmassa. Tarkistamme voimassa olevat matkustuslinjaukset kahden viikon välein. Olemme henkilökohtaisesti yhteydessä asiakkaisiin, joiden Kaupunkiloma-matkoihin tulee muutoksia.
Muut 1.9.2021 ja sen jälkeen alkavat matkat toteutetaan tämänhetkisen tiedon mukaan suunnitellusti, ja niihin on voimassa joustavammat muutos- ja peruutusehdot. Mikäli matkoihin tulee muutoksia, olemme yhteydessä kaikkiin matkan varanneisiin.
Lähetämme asiakkaille tarkemmat ohjeet matkan muuttamiseen tai rahojen palautukseen varauksella olevaan sähköpostiosoitteeseen. Aurinkomatkojen asiakaspalvelu ja palautusten käsittely on ajoittain ruuhkautunut. Toivomme ystävällisesti, etteivät asiakkaat lähettäisi samasta varauksesta useita viestejä, sillä se ruuhkauttaa asiakaspalveluamme entisestään.