Hersonissoksen retket ja aktiviteetit
Itäisen Kreetan aarteita
Itäisen Kreetan aarteita
Lähde mukaan tutustumaan Kreetan historiaan ja nykypäivään! Päivän aikana tutustut kreetalaisuuteen, paikallisiin tuotteisiin sekä saareen historiaan.
Saaren pääkaupungin Iraklionin yläpuolella kohoavilla kukkuloilla tuotetaan hunajaa, oliiviöljyä ja viiniä, joiden tuotantoon tutustut Pezán kylässä sijaitsevassa pienessä museossa. Täällä voit maistella paikallisia tuotteita ja tehdä herkullisia tuliaisostoksia. Päivän aikana vierailet viehättävässä Archanesissa, joka on yksi saaren vanhimmista kylistä. Tämän sympaattisen kylän suloisilla kujilla kulkiessasi kohtaat yllättäviä ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Voit halutessasi vierailla kotiseutumuseossa ja pienessä arkeologisessa museossa, tai vain istahtaa keskusaukion kulmalle lounaalle katselemaan kylän elämää.
Minolaisen kulttuurin pääkaupungin Knossoksen raunioilla vieraillessasi aistit historian havinaa. Nämä pronssiajan palatsirauniot ovat merkittävin Kreetalta löydetty minolaisaikainen rakennelma. Lisämaksusta voit vierailla palatsialueella, jota on entisöity löytöjen ja tutkimusten perusteella. Alueella saat hyvän kuvan sen minolaisen ajan loistosta.
- Kesto
- koko päivä (n. klo 8.30–16). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
- Hinta
- n. 40 €/aikuinen, 20 € / 4–14-v. lapsi
- Sisältää
- edestakaisen kuljetuksen.
- Lisämaksusta
- Sisäänpääsy Knossoksen arkeologiselle alueelle (n. 15 €/yli 25-v.), maksetaan retkellä. Alle 25-v. maksutta ja yli 65-v. noin puoleen hintaan. Maksuttomaan tai alennushintaisen sisäänpääsyyn oikeutetun tulee varautua todistamaan henkilöllisyytensä pyydettäessä. Alennukset koskevat EU-kansalaisia. Arkeologisen museon sisäänpääsy (n. 3 €/hlö), maksetaan retkellä.
- Opastus
- suomeksi
- Retkipäivä
- Kesän 2024 retkipäivä on keskiviikko. Retkeä ei poikkeuksellisesti toteuteta 15.8.
- Huomioitavaa
- Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ruokailuun. Päivästä riippuen retken pysähdyskohteiden järjestys voi olla päinvastainen. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 14 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 11 henkilöä.
- Esteettömyys
- Liikkuminen: Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla retkibussin kyytiin. Knossoksen alueella on epätasaista maastoa ja lukuisia portaita. Pisin yhtäjaksoinen kävelymatka on n. 2 kilometriä. Pysähdyskohteissa ei ole esteettömiä wc-tiloja.
Apuvälineet: Retki ei sovellu pyörätuolilla tai rollaattorilla liikkuvalle.
Lastenrattaat: Pysähdyskohteissa on mahdollista liikkua rattailla. Kokoontaitettavat rattaat voi ottaa mukaan retkelle.
- Varaa retki
- matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Spinalonga – kyynelten saari
Spinalonga – kyynelten saari
Näe yksi Itä-Kreetan tunnetuimmista nähtävyyksistä! Spinalongan saari on täynnä mielenkiintoisia ja koskettavia tarinoita menneistä ajoista. Saari toimi 1900-luvun puoliväliin asti spitaalisten siirtolana.
Ennen Spinalongan saarelle siirtymistä sinulla on aikaa lyhyelle vierailulle Agios Nikolaoksen kaupungissa sekä Eloundan kylässä. Kuljeskele kiireettömän Eloundan rantakadulla, nauti lounasta, vietä kahvihetkeä tai pulahda virkistäytymään turkoosinsiniseen mereen.
Vapaa-ajan jälkeen suuntaat satamasta veneellä kohti Spinalongan saarta, jossa kuljet omatoimisesti turvapaikkaa etsineiden kristittyjen, venetsialaisten valloittajien ja ottomaanikauppiaiden jalanjäljissä. Tämä karujen kohtaloiden saari ja sen entiset asukkaat ovat tuttuja Spinalongalle sijoittuvasta Saari -kirjasta ja tv-sarjasta. Paluumatkalla saarelta Eloundaan vene pysähtyy vielä uimatauolle Mirabellon lahdelle.
- Kesto
- koko päivä (n. klo 9–18). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
- Hinta
- n. 40 €/aikuinen, 20 € / 5–12-v. lapsi
- Sisältää
- edestakaisen kuljetuksen Eloundan satamaan ja edestakaisen laivakuljetuksen Spinalongalle.
- Lisämaksusta
- sisäänpääsymaksu Spinalongan saarelle (n. 8 €/aikuinen, 4 €/lapsi), maksetaan retkellä. Alennushintaiseen sisäänpääsyyn oikeutetun tulee varautua todistamaan henkilöllisyytensä pyydettäessä.
- Opastus
- monikielinen (sis. englanti, ei suomenkielistä opastusta). Opastus vain laivalla, Spinalongalla liikutaan omatoimisesti.
- Retkipäivä
- Kesän 2024 retkipäivät ovat ma (13.5. alk.), ti (7.5. alk.), to (2.5. alk.), pe, la ja su (12.5. alk.). Retki toteutetaan 21.10. asti.
- Huomioitavaa
- Varaa retkelle mukaan polvet ja olkapäät peittävä vaatetus, mikäli haluat vierailla Spinalongan kirkossa. Spinalongassa aikaa n. 1,5 tuntia. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 14 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 14 henkilöä.
- Esteettömyys
- Liikkuminen: Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla retkibussin ja laivan kyytiin. Laivaan noustaan siltaa pitkin. Saarella kävellään kivistä katua ja polkua pitkin. Pisin yhtäjaksoinen kävelymatka on vähintään n. kilometrin. Halutessaan voi kiertää pidemmän reitin. Pysähdyskohteissa ei ole esteettömiä wc-tiloja.
Apuvälineet: Retki ei sovellu pyörätuolilla tai rollaattorilla liikkuvalle.
Lastenrattaat: Pysähdyskohteissa on mahdollista liikkua rattailla. Kokoontaitettavat rattaat voi ottaa mukaan retkelle.
- Varaa retki
- matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Knossos ja Iraklion
Knossos ja Iraklion
Historiaa, mytologiaa ja nykypäivää samassa paketissa. Retki vie sinut kiinnostavalle matkalle eurooppalaisen sivistyksen alkujuurille. Knossoksen pronssiajan palatsirauniot ovat merkittävin Kreetalta löydetty minolaisaikainen rakennelma.
Matka kulkee läpi vehreiden maisemien kohti saaren pääkaupunkia Iraklionia, jonka läheisyydessä sijaitsee muinaisen Minolaisen kulttuurin tärkein palatsi Knossos. Voit vierailla lisämaksusta palatsialueella, jota on entisöity löytöjen ja tutkimusten perusteella. Alueella saat hyvän kuvan sen minolaisen ajan loistosta. Jos annat mielikuvituksen laukata, voit herättää henkiin jopa mytologian hirmuisen Minotauruksen!
Iltapäivällä matkasi jatkuu Iraklionin kaupunkiin, jossa voit tutustua Arkeologiseen museoon, nauttia lounasta tai kierrellä kujilla kaupungin tunnelmaa aistien. Museossa on esillä kattaus minolaista historiaa ja kulttuuria. Kokoelmaan kuuluvat muun muassa historiankirjoista tutut kuningas Minoksen sormus ja mysteerinen Festoksen kiekko.
- Kesto
- koko päivä (n. klo 9–16). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
- Hinta
- n. 37 €/aikuinen, 18,50 € / 5–12-v. lapsi
- Sisältää
- edestakaisen kuljetuksen.
- Lisämaksusta
- Sisäänpääsy Iraklionin arkeologiseen museoon (n. 12 €/yli 25-v.) ja Knossoksen palatsiin (n. 15 €/yli 25-v.), maksetaan retkellä. Alle 25-v. maksutta ja yli 65-v. noin puoleen hintaan. Maksuttomaan tai alennushintaisen sisäänpääsyyn oikeutetun tulee varautua todistamaan henkilöllisyytensä pyydettäessä. Alennukset koskevat EU-kansalaisia.
- Opastus
- monikielinen (sis. englanti, ei suomenkielistä opastusta)
- Retkipäivä
- Kesän 2024 retkipäivä on tiistai. Retki toteutetaan 21.10. asti
- Huomioitavaa
- Päivästä riippuen retken pysähdyskohteiden järjestys voi olla päinvastainen. Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ruokailuun. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 14 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 19 henkilöä.
- Esteettömyys
- Liikkuminen: Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla retkibussin kyytiin. Knossoksen alueella on epätasaista maastoa ja lukuisia portaita. Pisin yhtäjaksoinen kävelymatka on n. 2 kilometriä. Pysähdyskohteissa ei ole esteettömiä wc-tiloja.
Apuvälineet: Retki ei sovellu pyörätuolilla tai rollaattorilla liikkuvalle.
Lastenrattaat: Pysähdyskohteissa on mahdollista liikkua rattailla. Kokoontaitettavat rattaat voi ottaa mukaan retkelle.
- Varaa retki
- matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Lumoava Santorini
Lumoava Santorini
Tutustu Kreikan kuvatuimpaan saareen päiväretkellä! Päivä Santorinilla on täynnä lumoavia maisemia, kansainvälistä ilmapiiriä ja aavaa merta. Upeat auringonlaskut ja sinivalkoiset postikorttimaisemat ovat tehneet Santorinista suositun ja vilkkaan vierailukohteen.
Opastettu kierros vie sinut viehättävään Oian kylään ja tutustut kraatterin reunalla sijaitsevaan Santorinin saaren pääkaupunkiin Firaan. Lopun päivästä voit viettää omaan tahtiisi ja valintasi mukaan esimerkiksi Firassa.
Kreetalta Santorinille matkaat katamaraanialuksella noin 2,5 tunnissa. Alus lähtee Iraklionin satamasta.
- Kesto
- koko päivä (n. klo 7.30–20.30). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
- Hinta
- n. 180 €/aikuinen, 90 € / 2–10-v. lapsi
- Sisältää
- edestakaisen kuljetuksen, laivaliput ja päiväretken (n. 6 tuntia) Santorinilla.
- Opastus
- monikielinen (sis. englanti, ei suomenkielistä opastusta)
- Retkipäivä
- Kesän 2024 retkipäivät ovat maanantai ja torstai. Retki toteutetaan 15.10. asti.
- Huomioitavaa
- Varaa retkelle mukaan osallistujien passit, passinkopiot tai henkilökortit. Laivalippuun oikeuttava varausvahvistus toimitetaan sähköpostiin tai hotellihuoneeseen viimeistään retkeä edeltävänä iltana. Sähköinen tai paperinen varausvahvistus vaihdetaan laivalippuihin SeaJets -laivayhtiön myyntipisteellä satamassa. Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ruokailuun Santorinilla. Laivalla on myynnissä juotavaa ja välipaloja. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään 4 vrk ennen retkipäivää, paikallista aikaa klo 14 mennessä.
- Esteettömyys
- Liikkuminen: Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla retkibussin ja lautan kyytiin. Lautan sisätiloissa on portaita. Santorilla maasto on vaihtelevaa ja reitin varrella voi olla kapeita kujia sekä portaikkoja. Pisin yhtäjaksoinen kävely on pituudeltaan n. 2 kilometriä, jos kävelee Oian kylän yläosiin ja takaisin. Osassa lauttoja on esteettömät wc-tilat. Pysähdyskohteissa voi olla haastavaa löytää esteettömiä wc-tiloja.
Apuvälineet: Retki ei sovellu pyörätuolilla tai rollaattorilla liikkuvalle.
Lastenrattaat: Pysähdyskohteissa on mahdollista liikkua rattailla. Kokoontaitettavat rattaat voi ottaa mukaan retkelle.
- Varaa retki
- matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Jeeppisafari
Jeeppisafari
Näe Kreetan kesyttämätön luonto, idylliset pikkukylät ja perinteinen elämäntapa. Unohtumaton päivä seikkailunhaluisille!
Land Rover -jeepit kuljettavat retkeläiset kohti vuoristoa ja saaren sisäosia. Voit napata lomakuvia tekojärvellä ja antiikin roomalaisen akveduktin jäänteillä. Piipahda pikkukylän kafenionissa, eli aidossa kreikkalaisessa kahvilassa. Matka jatkuu pitkin vanhaa minolaista reittiä kohti korkeuksia. Reitin varrella voit maistaa Kreetan ylpeydenaihetta, omatekoista vuohenjuustoa.
Lassithin tasangon laidalla voit vierailla ylijumala Zeuksen synnyinluolassa. Zeuksen luola sulkeutuu 30.9 remonttien vuoksi, joten 1.10. alkaen uusi vierailupaikka on Vidianon luostari. Luolavierailun jälkeen nautitaan kreetalainen lounas. Päivän viimeisellä pysähdyksellä ihaillaan 2000 vuotta vanhaa plataanipuuta, jonka uskotaan saaneen hedelmällisyytensä itse Zeukselta.
- Kesto
- koko päivä (n. klo 9–17). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
- Hinta
- n. 94 €/aikuinen, 50 € / 2–11-v. lapsi
- Sisältää
- edestakaisen kuljetuksen, lounaan ja ruokajuomat (vesi ja viini).
- Lisämaksusta
- Pääsymaksu Zeuksen luolaan, joka on avoinna 30.9. saakka, (n. 6 € / 25-v. täyttäneet, 3 € / 65-v. täyttäneet), maksetaan paikan päällä käteisellä. Maksuttomaan tai alennushintaisen sisäänpääsyyn oikeutetun tulee varautua todistamaan henkilöllisyytensä pyydettäessä.
- Opastus
- englanniksi
- Retkipäivä
- Kesän 2024 retkipäivät ovat ma, ti, ke, to, pe ja la. Retki toteutetaan 24.4.–24.10.
- Huomioitavaa
- Jeeppeihin ei saa lastenistuinta, mutta retki voidaan toteuttaa myös nelivetoisella pakettiautolla, johon istuimen saa. Auton jalkatilat ovat pienet ja kattokorkeus matala, joten yli 190 cm pituisilla voi olla haasteita istua kyydissä. Retkellä on mahdollisuus erityisruokavalioon (kasvis, usein myös laktoositon ja gluteeniton, gluteenitonta leipää ei yleensä saatavilla). Ilmoita erityisruokavalion tarpeesta retkioppaalle retken alkaessa. Erityisruokavalion saatavuutta ja aterian sisältöä ei voida taata. Varaa retki viimeistään 3 vrk ennen retkipäivää, paikallista aikaa klo 14 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 6 henkilöä. 1.10. alkaen ei vierailla Zeuksen luolassa vaan Vidianon luostarissa.
- Esteettömyys
- Liikkuminen: Retkeä ei suositella liikuntarajoitteisille tai selkävaivaisille asiakkaille. Osallistujan tulee nousta autoon omatoimisesti, nousuun tarvitaan käsiä sekä jalan noston n. 60 cm korkeudelle. Zeuksen luolaosuus on vaikeakulkuinen, luolassa on portaita, ja luolaan mentäessä noustaan ylös rinnettä. Muuten retkellä kuljetaan päällystettyä katua ja pihatietä. Pisin yhtäjaksoinen kävely on n. 1 kilometriä. Pysähdyskohteissa ei ole esteettömiä wc-tiloja.
Apuvälineet ja lastenrattaat: Retkelle ei ole mahdollista ottaa mukaan apuvälineitä tai lastenrattaita.
- Varaa retki
- matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Auringonlaskun jeeppisafari
Auringonlaskun jeeppisafari
Näe lumoava auringonlasku ylhäältä vuoristosta! Auringonlaskun jeeppisafari vie sinut parhaalle näköalapaikalle ihastelemaan huikeita vuoristomaisemia ja kaunista auringonlaskua.
Istahda jeepin kyytiin ja huristele mutkittelevia teitä pitkin Kreetan sisämaan vuoristomaisemiin. Matkalla kuulet mielenkiintoisia tarinoita saaresta, sen historiasta, mytologiasta ja paikallisesta elämästä. Jeepin suunnatessa kohti vuoristoa, piipahdat antiikin roomalaisen akveduktin jäänteillä sekä Afendi-vuorten juurella sijaitsevassa Kastamonitsan pienessä kylässä. Täällä voit aistia viehättävän kylän tunnelmaa ja maistella paikallisia tuotteita, rakia ja oliiviöljyä.
Auringon laskiessa pysähdytään näköalapaikalle ihailemaan vaikuttavaa auringonlaskua kera kuohuviinin ja pienten suupalojen. Nappaa lomamuistoksi upeita kuvia ja kohota malja mukavalle illalle! Retken päätteeksi suuntaat tunnelmalliseen ravintolaan nauttimaan kreetalaisesta illallisesta.
- Kesto
- iltaretki (n. klo 17–23). Retken ajankohta riippuu auringonlaskun ajankohdasta. Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
- Hinta
- n. 84 €/hlö. Osallistujien alaikäraja on 18 vuotta.
- Sisältää
- edestakaisen kuljetuksen, illallisen, ruokajuomat (vesi, viini) ja kuohuviinilasillisen auringonlaskun aikaan.
- Opastus
- englanniksi
- Retkipäivä
- Kesän 2024 retkipäivät ovat ma, ke ja pe. Retki toteutetaan 1.5.–15.9.
- Huomioitavaa
- Vuoristossa voi keväällä ja syksyllä olla viileää, varaa mukaan pitkähihaista vaatetta. Retki ei sovellu raskaana oleville. Auton jalkatilat ovat pienet ja kattokorkeus matala, joten yli 190 cm pituisilla voi olla haasteita istua kyydissä. Retkellä on mahdollisuus erityisruokavalioon (kasvis, usein myös laktoositon ja gluteeniton, gluteenitonta leipää ei yleensä saatavilla). Ilmoita erityisruokavalion tarpeesta retkioppaalle retken alkaessa. Erityisruokavalion saatavuutta ja aterian sisältöä ei voida taata. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään 3 vrk ennen retkipäivää, paikallista aikaa klo 14 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 6 henkilöä.
- Esteettömyys
- Liikkuminen: Retki ei sovellu liikuntarajoitteisille, selkä- tai polvivaivaisille asiakkaille. Osallistujan tulee nousta autoon omatoimisesti, nousuun tarvitaan käsiä sekä jalan noston n. 60 cm korkeudelle. Retkellä kuljetaan hiekkaista ja pikkukivistä polkua sekä päällystettyjä tietä. Pisin yhtäjaksoinen kävely on n. 500 metriä. Pysähdyskohteissa on esteettömiä wc-tiloja.
Apuvälineet ja lastenrattaat: Retkelle ei ole mahdollista ottaa mukaan apuvälineitä tai lastenrattaita.
- Varaa retki
- matkavarauksen yhtedessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.
Retket kesä 2025
Retket kesä 2025
Retkiohjelma vahvistuu myöhemmin ja voi poiketa aiemmasta.
Hersonissoksen retket – varaa lomallesi uusia elämyksiä
Näe lomakohteesi helmet ja koe uusia elämyksiä! Valitse suomeksi tai englanniksi opastettuja retkiä ja ainutlaatuisia aktiviteetteja ja osta lippuja hauskoihin teemapuistoihin.
Osan retkistä voit varata jo pari kuukautta ennen matkustuskauden alkua. Varmista paikkasi retkillämme ja varaa ne ennen matkaa matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai asiakaspalvelustamme. Ennen matkaa varatut retket tulee maksaa ennen matkalle lähtöä. Loman aikana voit ostaa retkiä Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa. Kaikki retket voit varata ja maksaa myös lomakohteessasi euroilla, Visa Electronilla, Visalla ja Mastercardilla. Retket tulee varata viimeistään retkeä edeltävänä päivänä klo 14 paikallista aikaa. Osa retkistä tulee varata jo hyvissä ajoin ennen retken alkua, poikkeava aika on mainittu retkikuvauksessa. Mikäli varattu retki joudutaan perumaan esimerkiksi vähäisen osallistujamäärän tai sääolosuhteiden takia, maksamasi retkimaksu palautetaan.
Retkien hinnat ovat ohjehintoja, hinnat vahvistuvat varauksen yhteydessä. Maksutta retkeileville lapsille ei varata omaa paikkaa retkibussista, eivätkä mahdolliset ateriat sisälly maksuttoman retken ja/tai aktiviteetin hintaan. Retken ilmoitettu noin-kesto on arvio retken tavanomaisesta kestosta. Tarkka lähtöaika ja -paikka retkelle on retkilipussa tai saat sen oppaalta kohteessa. Muutokset retkien hinnoissa, retkipäivissä, ohjelmassa ja aikataulussa ovat mahdollisia, lue lisää retkiehdoista.
Lentokenttäkuljetukset
Bussikuljetus lentoasemalta hotellille
Bussikuljetus lentoasemalta hotellille
Matkusta vaivattomasti lentoasemalta hotelliisi Aurinkomatkojen maksullisella bussikuljetuksella. Yhdistelmämatkoilla lentokenttäkuljetukset sisältyvät matkan hintaan.
Hinta
Kohteesta riippuen 14–24 €/aikuinen, 7–12 € / 2–17-v. lapsi. Alle 2-vuotiaat lapset matkustavat lentokenttäkuljetuksessa veloituksetta. Tarkan hinnan näet varausta tehdessäsi.
Bussikuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa varauksen yhteydessä, Omalomasta tai Aurinkomatkat-sovelluksesta viimeistään lähtöä edeltävänä iltana.
Jos sinulla on erikoismatkatavaroita esim. golfbagi (poislukien lastenrattaat), ota yhteys asiakaspalveluumme varmistaaksesi erikoismatkatavaralle paikan kuljetuksessa.
Yksityinen lentokenttäkuljetus
Yksityinen lentokenttäkuljetus
Tässä kohteessa voit matkustaa lentoasemalta hotelliisi nopeasti ja mukavasti myös yksityiskuljetuksella, jonka tarkemmat hintatiedot näet tehdessäsi varausta.
Autoon mahtuu 1 matkalaukku/hlö. Yksityiskuljetukseen voivat osallistua vain samalla matkavarauksella olevat henkilöt.
Yksityiskuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa varauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai asiakaspalvelusta viimeistään 5 päivää ennen matkaa.
Lentokenttäkuljetukset
Tässä kohteessa voit ostaa joko bussikuljetuksen tai yksityiskuljetuksen lentoasemalta hotelliisi.