Siden retket ja aktiviteetit
Manavgatin markkinat ja jokiristeily
Antalyan rannikon kätketyt aarteet – Tazi ja Selge
Antalyan rannikon kätketyt aarteet – Tazi ja Selge
Tutustu Antalyan rannikon upeimpiin luonnonnähtävyyksiin! Taurusvuorilla, Köprülü-kanjonin luonnonpuistossa kulkeva retki vie sinut yli kilometrin korkeuteen nauttimaan hämmästyttävistä rotkomaisemista ja muinaisen kaupungin raunioista.
Tazi-kanjoni on yksi Turkin piilotetuista helmistä ja alueen viehättävimmistä vierailukohteista. Ihaile kanjonin satojen metrien korkeuksiin kohoavia kallionseinämiä ja maisemaa kaunistavaa rehevää kasvillisuutta. Hyvällä onnella vastaasi tulee kanjonin maisemissa asustavia lintuja sekä erilaisia nisäkäslajeja.
Opastetun kierroksen aikana tutustut myös vaikuttaviin ja erikoisiin luonnonmuovaamiin kivimuodostelmiin. Vuorten rinteillä sijaitseva antiikin Rooman aikana kukoistanut Selgen muinainen kaupunki hurmaa kävijänsä raunioineen. Tämä monet tärkeät ajanjaksot nähnyt kaupunki kätkee sisäänsä yhden alueen kauneimmista amfiteattereista. Kukkulan rinteillä sijaitsevalta suurelta teatterilta avautuvat upeat näkymät ympäristöön.
- Kesto
- koko päivä (n. klo 9–17.30). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
- Hinta
- n. 60 €/aikuinen, 35 € / 6–11-v. lapsi
- Sisältää
- edestakaisen kuljetuksen ja kevyen lounaan.
- Lisämaksusta
- Ruokajuomat ja vapaaehtoinen vaijeriliuku kanjonilla (n. 85€/hlö), maksetaan retkellä.
- Opastus
- englanniksi
- Retkipäivä
- Kesän 2024 retkipäivät ovat maanantai ja perjantai. Retki toteutetaan 1.4.–25.10.2024.
- Huomioitavaa
- Retki toteutetaan jeepeillä ja avokattoisilla minibusseilla, jotka ovat korkeampia autoja. Yhteen autoon mahtuu 6 tai 14 matkustajaa. Retkeä ei suositella pienille lapsille, liikuntarajoitteisille tai selkävaivaisille asiakkaille. Retkellä on mahdollisuus erityisruokavalioon (kasvis). Ilmoita erityisruokavalion tarpeesta ennen retkipäivää Aurinkomatkat-sovelluksen chatissa, Aurinkolinjaan tai oppaallemme kohteessa. Erityisruokavalion saatavuutta ja aterian sisältöä ei voida taata. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 14 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 8 henkilöä.
- Esteettömyys
- Retki ei sovellu liikuntarajoitteisille asiakkaille. Retken kävelyreitillä on portaita ja korkeuseroja. Kanjonialueella ei ole kaiteita tai aitoja. Autoon tulee nousta omatoimisesti, nouseminen vaatii jalan noston n. 60 cm korkeudelle. Osassa autoja on pienet jalkatilat.
- Varaa retki
- matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai Aurinkolinjasta.
Demirhan hamam – turkkilainen sauna
Demirhan hamam – turkkilainen sauna
Turkkilainen sauna on lomahemmottelua parhaimmillaan! Rentoutuminen alkaa suomalaisesta saunasta ja höyrysaunasta, joiden lämmöstä ehdit nauttia tuokion. Suolahuoneen vuoristosuola pehmentää ihoa ihonkuorintaa varten.
Turkkilaisen saunan napakivellä loikoillessasi pesijä kuorii ihosi karhealla kintaalla ja peittää sinut pehmeään saippuavaahtoon. Pesu päästä varpaisiin irrottaa ajatukset arjesta. Hemmottelureissun kruunaa rentouttava öljyhieronta.
- Aukioloajat
- Kesällä 2024 hamam on avoinna päivittäin 28.10. asti. Kesto kuljetuksineen n. 2 tuntia.
- Hinta
- n. 40 €/aikuinen, 20 € / 6–11-v. lapsi
- Sisältää
- edestakaisen kuljetuksen, saunan ja suolahuoneen käytön, kuorinnan, vaahtopesun, kasvonaamion ja öljyhieronnan (n. 30 min).
- Opastus
- omatoiminen, ei opaspalveluita.
- Huomioitavaa
- Varaa mukaan uima-asu, pyyhkeen saat paikan päältä. Pukuhuoneissa on lukolliset lokerot. Ilmoita toivomasi kellonaika Aurinkomatkat-sovelluksen chatissa, lähtöjä on n. klo 9–18. Voit halutessasi toivoa mies- tai naispesijää/-hierojaa. Varaa lippu viimeistään edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 14 mennessä.
- Esteettömyys
- Ei suositella liikuntarajoitteisille asiakkaille. Kylpylässä on portaita.
- Varaa lippu
- matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai Aurinkolinjasta.
Jeeppisafari ja meriseikkailu
Jeeppisafari ja meriseikkailu
Koe Alanyan monipuolinen tunnelma ja vauhdin huumaa jeeppisafarilla! Nouse jeepin kyytiin ja anna hiustesi hulmuta auringonpaisteessa. Näe paikalliset pienet vuoristokylät ja Alanyan jylhät maisemat. Jeeppiajelun tauoilla voit piipahtaa moskeijassa ja vanhassa kyläkodissa, sekä käydä kävelyllä vuoristopuron varrella. Kuuma kesäpäivä viilenee jeeppiretkellä hauskan vesisodan merkeissä.
Jeepin kyydissä istumisen lisäksi matkasi taittuu mukavasti merellä. Ihaile Alanyan rannikkoa toisesta perspektiivistä, vilvoittavassa merituulessa. Nauti laivan maittavasta lounaasta ja pulahda uimatauolla raikkaaseen veteen. Meriseikkailun aikana pidettävät vaahtobileet ja vauhdikas musiikki riemastuttavat matkaa Välimeren aalloilla. Tämä mukava yhdistelmäretki on koko perheen suosikki!
- Kesto
- koko päivä (n. klo 7.30–17.30). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
- Hinta
- n. 60 €/aikuinen, 30 € / 4–11-v. lapsi
- Sisältää
- edestakaisen kuljetuksen ja lounaan.
- Lisämaksusta
- ruokajuomat ja välipalat, maksetaan retkellä.
- Opastus
- monikielinen (sis. englanti, ei suomenkielistä opastusta)
- Retkipäivä
- Kesän 2024 retkipäivät ovat ti ja to (huhti-, touko- ja syyskuu) sekä ti, to, la ja su (kesä–syyskuu). Retki toteutetaan 25.10.2024 asti.
- Huomioitavaa
- Varaa retkelle mukaan pölyn ja lian kestävät vaatteet sekä uima-asu. Päivän ohjelman järjestys voi vaihdella. Retkellä on mahdollisuus erityisruokavalioon (kasvis). Ilmoita erityisruokavalion tarpeesta kuljettajalle retken aikana. Erityisruokavalion saatavuutta ja aterian sisältöä ei voida taata. Retkellä on säävaraus. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 14 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 10 henkilöä.
- Esteettömyys
- Retki ei sovellu liikuntarajoitteisille asiakkaille.
- Varaa retki
- matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai Aurinkolinjasta.
Koskenlasku Köprülü-joella
Koskenlasku Köprülü-joella
Vietä vauhdikas päivä Köprülü-joen kuohuissa! Ota mukava asento kumiveneessä ja anna vuoristojoen viileän veden pärskyä kasvoille, kun lasket vauhdilla alas koskea.
Meno tuntuu vatsanpohjassa asti ja adrenaliini virtaa suonissa. Rauhallisemmat osuudet melotaan yhteisvoimin. Matkaa joella kertyy noin 13 kilometrin verran. Matkan varrella pysähdytään uimaan kristallinkirkkaaseen veteen, jossa saat tuntea virran voiman. Koskenlaskun jälkeen nautitaan buffetlounas.
- Kesto
- koko päivä (n. klo 10.30–17.30). Retken lähtöaika ja -paikka löytyvät Aurinkomatkat-sovelluksessa olevalta retkilipulta. Voit tarvittaessa pyytää tiedot Aurinkolinjasta tai oppaaltamme kohteessa.
- Hinta
- n. 40 €/aikuinen, 20 € / 6–11-v. lapsi. Osallistujien alaikäraja on 6 vuotta.
- Sisältää
- edestakaisen kuljetuksen, lounaan ja varusteet (kypärä, mela ja pelastusliivit).
- Lisämaksusta
- Voit vuokrata paikan päältä märkäpuvun (n. 5 €) ja kengät (n. 3 €/pari). Koskenlaskun päätteeksi on mahdollisuus ostaa kuvia (n. 25 €/sähköposti tai USB-muistitikku), joita valokuvaaja on ottanut matkan varrelta.
- Opastus
- monikielinen (sis. englanti, ei suomenkielistä opastusta)
- Retkipäivä
- Kesän 2024 retki toteutetaan 15.4.–30.4. ma, ke ja la, 1.5.–26.10. päivittäin.
- Huomioitavaa
- Ajomatka Köprülü-joelle kestää noin 1,5 tuntia/suunta. Varaa retkelle mukaan uimapuku ja pyyhe sekä vaihtovaatteet. Veneessä ei voi välttyä kastumiselta. Alueella ei ole tallelokeroita, tavaroita säilytetään bussissa. Mukaan veneeseen voi ottaa vain vesipullon. Varaa retki viimeistään retkeä edeltävänä päivänä, paikallista aikaa klo 14 mennessä. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 12 henkilöä.
- Esteettömyys
- Liikkuminen: Osallistujan on kyettävä nousemaan omatoimisesti tai oman avustajan avulla retkibussin ja veneen kyytiin. Retkellä kävellään päällystämätöntä joenvarsimaastoa. Retkellä ei ole käytettävissä esteettömiä wc-tiloja.
- Varaa retki
- matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta tai Aurinkomatkat-sovelluksesta.
Siden retket – varaa lomallesi uusia elämyksiä
Näe lomakohteesi helmet ja koe uusia elämyksiä! Valitse suomeksi tai englanniksi opastettuja retkiä ja ainutlaatuisia aktiviteetteja ja osta lippuja hauskoihin teemapuistoihin.
Osan retkistä voit varata jo pari kuukautta ennen matkustuskauden alkua. Varmista paikkasi retkillämme ja varaa ne ennen matkaa matkavarauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai asiakaspalvelustamme. Ennen matkaa varatut retket tulee maksaa ennen matkalle lähtöä. Loman aikana voit ostaa retkiä Aurinkomatkat-sovelluksesta, sovelluksen chatista tai Aurinkolinjasta. Chatista ja Aurinkolinjasta varatut retket voi maksaa Credit- tai Debit-kortilla (maksu tapahtuu maksulinkin kautta, vaatii älypuhelimen ja internetyhteyden) sekä Svea-laskulla. Retket tulee varata viimeistään retkeä edeltävänä päivänä klo 14 paikallista aikaa. Osa retkistä tulee varata jo hyvissä ajoin ennen retken alkua, poikkeava aika on mainittu retkikuvauksessa. Mikäli varattu retki joudutaan perumaan esimerkiksi vähäisen osallistujamäärän tai sääolosuhteiden takia, maksamasi retkimaksu palautetaan.
Retkien hinnat ovat ohjehintoja, hinnat vahvistuvat varauksen yhteydessä. Maksutta retkeileville lapsille ei varata omaa paikkaa retkibussista, eivätkä mahdolliset ateriat sisälly maksuttoman retken ja/tai aktiviteetin hintaan. Retken ilmoitettu noin-kesto on arvio retken tavanomaisesta kestosta. Tarkka lähtöaika ja -paikka retkelle on retkilipussa tai saat sen oppaalta kohteessa. Muutokset retkien hinnoissa, retkipäivissä, ohjelmassa ja aikataulussa ovat mahdollisia, lue lisää retkiehdoista.
Lentokenttäkuljetukset
Bussikuljetus lentoasemalta hotellille
Bussikuljetus lentoasemalta hotellille
Matkusta vaivattomasti lentoasemalta hotelliisi Aurinkomatkojen maksullisella bussikuljetuksella. Yhdistelmämatkoilla lentokenttäkuljetukset sisältyvät matkan hintaan.
Hinta
Lomakohteesta riippuen 18–25 €/aikuinen, 9–12,50 € / lapsi 2–17-v. Alle 2-vuotiaat lapset matkustavat lentokenttäkuljetuksessa veloituksetta. Tarkan hinnan näet varausta tehdessäsi.
Bussikuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa varauksen yhteydessä, Omalomasta tai Aurinkomatkat-sovelluksesta viimeistään lähtöä edeltävänä iltana.
Jos sinulla on erikoismatkatavaroita esim. golfbagi (poislukien lastenrattaat), ota yhteys asiakaspalveluumme varmistaaksesi erikoismatkatavaralle paikan kuljetuksessa.
Yksityinen lentokenttäkuljetus
Yksityinen lentokenttäkuljetus
Tässä kohteessa voit matkustaa lentoasemalta hotelliisi nopeasti ja mukavasti myös yksityiskuljetuksella, jonka tarkemmat hintatiedot näet tehdessäsi varausta.
Autoon mahtuu 1 matkalaukku/hlö.Yksityiskuljetukseen voivat osallistua vain samalla matkavarauksella olevat henkilöt.
Yksityiskuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa varauksen yhteydessä, Omalomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai asiakaspalvelusta viimeistään 5 päivää ennen matkaa.
Lentokenttäkuljetukset
Tässä kohteessa voit ostaa joko bussikuljetuksen tai yksityiskuljetuksen lentoasemalta hotelliisi.